Monimuotoelämää
Wikipedia sanoisi sen paremmin. Wikileaks
paljastaisi salatut taustat. Minä tyydyn omiin arvioihini. Näin tämän
näen tänään. Huomenna varmaan toisella tavalla.
Alustus. Bloggaaja avaa keskustelun aiheesta, joka kiinnostaa häntä juuri siinä tilanteessa. Hän toivoo vastauksia ja kommentteja sekä vilkasta keskustelua.
Arvostelu. Bloggaaja valitsee jonkun valmiin tai vielä keskeneräisen tuotoksen, josta antaa oman henkilökohtaisen arvionsa.
Julistus. Bloggaaja kertoo hänelle tärkeästä asiasta oman mielipiteensä ja toivoo sen vaikuttavan toisten mielipiteisiin.
Kolumni.
Bloggaaja on valinnut julkaisualustaksi oman bloginsa kertoakseen omasta
näkökulmastaan kulloinkin ajankohtaisiin asioihin.
Mielipide. Bloggaaja kertoo, mitä mieltä hän on jostain asiasta.
Muistelu. Bloggaaja muistelee menneitä.
Pakina. Bloggaaja pyrkii kirjoittamaan viihdyttävästi jostain asiasta.
Päiväkirja.
Bloggaaja kertoo itselle tai jollekin muulle juuri tapahtuneista tai
parhaillaan tapahtuvista asioista tai valaisee henkilökohtaista
suhdettaan johonkin ajan ilmiöön.
Blogattiin sitä ennenkin. Kalliomaalauksista kirjoitin blogissani 47 Kalliomaalauksia :
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti