Kolmen tavun kysymys
Paljon olen jo lapsuuden kielestä unohtanut. Sen
aktiivinen käyttö on jäänyt vähiin. Harvemmin enää todella
reaalimaailmassa tulee leikityksi ”nattia”. Takaa-ajajan
valintaongelmakaan ei ole enää ajankohtainen. Noinhan se valinta
suoritettiin: ”Ketä o?” Pidän kunnia-asiana olla uteliaanakaan kysymättä
kenestäkään, että ”ketä toi o”. Tai, että ”kui” hän tekee juuri niin
kuin tekee.
Mitä muuta meillä on piilossa lapsuudestamme? Ja mikä tuo sen välillä sitten esille?
Pari viikkoa
sitten vierailimme serkkuni perheen luona. Oli aikaa muistella entisiä
ja päivittää nykyisiä. Mukavaa oli. Kiitosta vaan... Varmaan
alitajunnassa muistin senkin, miten tuo serkku jaksoi menneisyydessä
leikittää minuakin, pientä urheilijaa. Ajatella, mitä olen joskus
uskaltanut:
Luonetjärvi. Minä ja serkkuni Seppo Hurtta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti