Antaa antamistaan
Puhua puhumistaan
Ei tarvitse olla uussuomalainen hämmästyäkseen ja kummastuakseen välillä suomalaista keskustelua ja siinä käytettyjä sanoja. Olen
huomannut, että myös meidän vanhasuomalaisten kesken tarvitaan hyvää
tahtoa ja asioiden selittämistä parhain päin. Toisen käyttämää kieltä
voi pilkata olemalla aivan asiallinenkin. En tiedä, tuleeko
näpäyttäjälle sitten hyvä mieli. Säälittävää on, jos tulee.
Kävin tänään erään uussuomalaisen työntekijän
aputulkkina hänen työharjoittelunsa alkuvaiheissa. Ihastuin paikallisen
kulttuuritulkin tapaan esitellä suomalaisia työkäytäntöjä ja tapoja. Hän,
itsekin vuosia sitten maahan muuttanut, osasi oivallisesti näyttää
niitä kuoppia, joihin uussuomalainen voi helposti kompastua. Meillä oli
hauskaa yhdessä.
Yksi esille noussut asia oli suomalaisen käskemisen, pyytämisen ja ohjaamisen vivahde-ero. Kohteliaat sanakäänteet eivät aina anna selviä viestejä. Eri puolella Suomea vivahteetkin vaihtuvat. Jossain on ihan tavallista pyytää kysymysmuodolla. Suora pyyntö vaikuttaa pikemminkin käskyltä. Toisaalla
taas verbeihin vaaditaan isiä, jotta oltaisiin riittävän kohteliaita.
Jossain muualla taas ne isit tuntuvat naurettavilta tavallisessa
keskustelussa. Aina ei tule edes ymmärretyksi.
Voisimmeko sopia, että pyrkisimme ymmärtämään
toisiamme, vaikka emme kaikkia kielen kommervenkkeja hallitsisikaan?
Nauretaan edes selän takana, jos on pakko nauraa.
Tyvestä palmuunkin noustaan:
Thaimaa 1999. Bangkok. Luterilaisen koulutuskeskuksen piha. Opiskelijoilla oli hauskaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti