Yölinjalla
Se ei käy niin kuin elokuvissa. Tai
tietokonepeleissä, joissa tietokone laskee oikeat vaihtoehdot ja
pelaajien tulee vain arvata, mitä ohjelmoija on heitä varten
valmistellut. Suora lähetys Chilen kaivoskuilun vierestä osoitti
toisaalta maailman nykyistä pienuutta, toisaalta sitä, että toinen
ihminen oli kuitenkin ihmisen paras apu. Vielä viime vaiheessa
muotoiltiin sopivia muttereita ja kiristettiin ruuveja ruuviavaimilla.
Real life. Oikeat ihmiset. Hurjaa.
Helposti kadotamme todellisuudentajun katsoessamme
editoituja uutisia, joissa jokainen hetki on tarkkaan laskelmoitu.
1990.
Syyskuussa kaksikymmentä vuotta sitten valvoin myös iltayöstä. Mies oli
päässyt sydänleikkaukseen viikon kuluttua siitä, kun hänet oli haettu
Suomeen. Aamuisten tutkimusten jälkeen iltaan löytyi peruutuspaikka.
Ehdimme sentään kuulla sen, ennen kuin leikkaus alkoi. Minä
ja tytöt olimme pikapikaa pakkaamassa Bangkokin kuumudessa, Leikkauksen
yllättävyyttä kuvasi sekin, että samassa kaupungissa olleelle
Esikoiselle tilanne paljastui vasta leikkauksen alettua. Kännykkäaika ei
ollut vielä saapunut. Minuutit vaihtuivat tunneiksi. Jokainen minuutti
oli pitkä. Yöllä saimme puhelun, jossa kerrottiin, että kaikki oli
mennyt hyvin. Ei ollut vielä Lähdön aika.
Elämässä ei aina käy kuin elokuvissa.
1999. Thaimaa. Viimeinen vahdinvaihto. Koulutuskeskus sai ensimmäisen thaimaalaisen rehtorin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti