Sitä
Tätä
Tuota
 
Maassa maan ruualla. Se on paras tapa tutustua maan tapoihin. Mitä ne syövät? Miten ne syövät? Missä ne syövät? Milloin ne syövät?

Matkatoimisto mainostaa Larnakaa Kyproksen todennäköisesti parhaiten varjelluksi salaisuudeksi. Ruuan suhteen siellä ei ainakaan ollut valittamista. Vanhaan koettuun tapaan etsimme sopivia ravintoloita lähinnä väkimäärän perusteella. Paikallisväestöä piti odottaa myöhempään iltaan. Se kyllä kannatti. Näyttää olevan totta joka paikassa, että kyllä kansa tietää.  Pari kertaa söimme kyproslaisen Meze-aterian. Paljon pieniä erilaisia annoksia. Sitä, tätä ja tuota.

Eräänä iltana ruokaa odottaessamme mietimme, mitä voisi olla suomalaisessa meri/järvi/jokiruokamezessä. Oli vaikea päättää, mitä mistäkin kalasta tekisimme. Mies halusi mukaan ehdottomasti myös nahkiaisen.  Siikaa voisi graavata, neulamuikkua paistaa, silakkaa halstrata, kampelaa savustaa, lohta loimuttaa, madetta muhentaa. Hauesta voisi tehdä kalapullia, ahvenesta voisi keittää sopan. Lahna valmistuisi uunissa sopivasti. Mäti voitaisiin tarjota tummalla ruisleivällä, sillikaviaari vaalealla. Rapu tilleineen olisi myös hyvää ajankulua. Salaateiksi tarvittaisiin ainakin sienisalaatti ja rosolli.

Meillähän on jo oma mezemme. Vanha perinteinen pitopöytämme vastaa kyllä reippaasti kansainvälisiin haasteisiin.

1970. Kypros. Kakopetria. Papinkeikalla aterialla viiniköynnöksen alla.