Vanha ystävä
Muistojen palauttaja
Jossittelun laukaisija
On itse asiassa aika sekava olo. Ihmisten
kohtaaminen on ollut ammattinani jo kauan. Siitä työstä olen myös
pitänyt. Lähtölaskennan jälkeenkin olen saanut jatkaa monia
entisenlaisia projekteja. Niistäkin olen nauttinut. Olen kuitenkin nyt
yllättynyt siitä, että todella jotain on viime aikoina muuttunut. Se on
kai tapahtunut lähinnä minussa itsessäni. Kun on syrjässä
valtaväylästä, niin huomaa, että sivupoluilta näkee eri maisemia kuin
päätieltä, vaikka matka jatkuu periaatteessa samaan suuntaan. Sivutie on mutkikkaampi ja kapeampi ja sillä on ajettava hitaammin pysyäkseen tiellä.
En ole aikoihin jossitellut. Nuoruuden ystävien
tapaaminen sai taas jossittelemaan Entä jos? Huomasin myös miettiväni
sitä, oliko minulla ja ystävillä samankaltaisia muistoja menneiltä
ajoilta. En arvannut niitä kysellä. Tuntui, että kyselemällä olisin
läikyttänyt pintaa liikaa enkä tiennyt, mitä pinnan alta nousisi. Entä
jos toinen ei mitään muistaisi tai jospa hän muistaisi liikaa. Entä jos
hän muistaisi asiat eri tavalla kuin minä. Jospa se, joka silloin oli
merkityksellistä, ei sitä enää olisikaan.
”Ja minä itse? Miksi näitä mietin? Se merkki varhaisen on vanhuuden.” Eikä enää edes niin varhaisen.
Mitähän tässä elämässä vielä itsestään oppiikaan. Ei taida tämä luu ollakaan vielä täysin kaluttu.
1979. Bangkok. Ensimmäisen budjetin valmisteluvaihetta juuri maahan saavuttua. Kuva Anneli Könni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti