Tervetuloa seuraan
Meitä onkin täällä jo monta
Ovi on auki yötä päivää
 
Onneksi kaikki unelmamme eivät säry. Jotkut visioistamme toteutuvatkin. Jokainen tarvitsee onnistumisia jaksaakseen jatkaa. Tiedän, että oikein silmin katsottuna olemme kaikki elämän sankareita. Jokainen jaksettu päivä on sankariteko sinänsä. Joskus on silti hyvä päästä paikkaan, missä kukaan ei vaadi meiltä mitään.

Työkausien jälkeen Suomeen palattuaan usein tajusi, kuin tyhjä takki oli. Silloin ei ollut vielä aika analysoida saavutuksiaan tai epäonnistumisiaan. Ei ollut siihen vielä voimiakaan. Oli vaikea pukea sanoiksi tunteitaan. Läheistenkin tapaamisessa tuntui vierauden häive.

Oman avuttomuuden kokeminen voi parhaimmillaan auttaa kohtaamaan toisia avuttomia. Rakastetun on helpompi rakastaa toista. Armahdetun on helpompi armahtaa.

Särkyneiden majatalo on yksi Pekka Simojoen koskettavimmista lauluista. Särkymättömien voi olla sitä mahdoton ymmärtää.

2007. Pori. On hvvä, että oma kotikin voi toimia särkyneiden majatalona.
Plus%20249%202007%20Kweskuspuistikko%20p