Sydämestäkö suru ei lähde?
Mielestäkö murhe ei hellitä?
Itkustako ei tule pitkä ilo?
 
Tänään en ole surullinen. Toivottavasti en ole myöskään suruton. 
Aikaisempia keskustelupuheenvuorojani nykyisin salatussa Saastainen huone-blogissa.

"Ei suru kysy itkua. Joskus se on vain kovana tunnemöykkynä sisällä."

"Suru voi tulla pienemmäksi eri tavoin. Joskus se pursuaa ulos kyyneleinä itkussa, joskus hikenä rehkimisessä, joskus sanoina ystävän tapaamisessa tai kirjaimina blogikirjoituksessa. Joskus suru sulaa salaa hitaasti itsekseen vähän kerrassaan."

"Suru viipyy niin kauan kuin on viipyäkseen. Sitä ei voi pakottaa. Joskus se piiloutuu ja tulee näkyviin seuraavan surun kohdatessa."

"En tiedä, pitäisikö suruakin lohduttaa, jotta se uskaltaisi lähteä maailmalle itsekseen."

"Surun kohdatessa selitykset vähenevät ja kysymykset lisääntyvät."
"Suru on suru. Pienikin suru tietyissä tilanteissa voi kaataa ihmisen. Suurikaan suru ei kaikkia kaada. Koskaan toisen surua ei saa väheksyä.

"Säälin ja surkuttelun tilalle laitan sanan Suru. Suru on paljon epäloogisempaa kuin monet muut tunteet. Tällaiseen suruun liittyy myös epämääräinen syyllisyys: Olisinko voinut tehdä jotain toisin."

"Surkuttele sinä, minä suren. Surkuttelu suoritetaan. Surua ei suoriteta, se koetaan."

Elämää ei suoriteta. Elämäkin vain eletään ja koetaan.

Vihti Ojakkala. Hyytiäisellä. Muistot ovat haikeita, vaikka eivät olisikaan surullisia.
Plus%20237%20Vihti%20Ojakkala.%20Hyyti%C