Turhaan
Niin turhaan
Niin turhaan
Otto Manninen ja Vanhan Testamentin Saarnaaja ovat
Eino Leinon lisäksi minun pessimismini idoleita. Kun täytyy räytyä,
käännyn heidän puoleensa.
Luulen, että kaikille kirjoittajille tulee joskus saarnaajamainen olo:
” Kaikki
sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa
näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.”
Muistelijoitakin Saarnaaja lohduttaa:
”Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.”
Otto Manninenkin puhuu muistelemisesta:
Niin surullista, niin surullista:
ei yhtä muistelon murullista!”
Myös ihmisten välisiin suhteisiin Mannisella on kommentoitavaa:
”Tusina tuttuja osta,
sanoihin sanoja myö,
naamiotas älä nosta, -
kauppa se leiville lyö.”
Työn sisältöönkin Manninen sanoo mielipiteensä:
”Istun ja tuijotan hiljaa,
tummuu ympäri yö.
Sen siis vaivaista viljaa,
suo elon suottatyö”
Eivätköhän nämä säkeet riitä päivän räytymisannokseksi. Tuli oikein virkistävä olo. Hyvää päivänjatkoa.
Isoveljeni oli 17-vuotias ostaessaan itselleen Mannisen runot...Kirjan nimilehdeltä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti