Turhaan
Niin turhaan 
 
Otto Manninen ja Vanhan Testamentin Saarnaaja ovat Eino Leinon lisäksi minun pessimismini idoleita. Kun täytyy räytyä, käännyn heidän puoleensa.

Luulen, että kaikille kirjoittajille tulee joskus saarnaajamainen olo:
” Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea. Silmä ei saa näkemisestä kylläänsä eikä korva täyttään kuulemisesta.” 

Muistelijoitakin Saarnaaja lohduttaa:
”Menneistä ei jää muistoa, eikä jää tulevistakaan -- mennyt on unohdettu, ja tulevakin unohdetaan kerran.”

Otto Manninenkin puhuu muistelemisesta:
Niin surullista, niin surullista:
ei yhtä muistelon murullista!”

Myös ihmisten välisiin suhteisiin Mannisella on kommentoitavaa:
”Tusina tuttuja osta,
sanoihin sanoja myö,
naamiotas älä nosta, -
kauppa se leiville lyö.” 
 
Työn sisältöönkin Manninen sanoo mielipiteensä:
”Istun ja tuijotan hiljaa,
tummuu ympäri yö.
Sen siis vaivaista viljaa,
suo elon suottatyö” 
 
Eivätköhän nämä säkeet riitä päivän räytymisannokseksi. Tuli oikein virkistävä olo. Hyvää päivänjatkoa.

Isoveljeni oli 17-vuotias ostaessaan itselleen Mannisen runot...Kirjan nimilehdeltä:
Plus%20522%20Otto%20Manninen%20Eero.jpg