Limbistä elämää?
Kauppakeikka isommalla joukolla. Mummon mutun
sijasta seurattiin muitten mutuja. Seuraava ruokakin varmistui. Silloin
saadaan spagettia jauhelihakastikkeella. Nuorison tekemänä. Jugurtti- ja
viililaadut valittiin kunkin oman mielen mukaan laktoosilukuja tutkien.
Murot, leivät ja juustot löysivät myös emäntänsä ja isäntänsä.
Taka-ajatuksena oli houkutella toistekin mummolle kantoapua…
Asiaankuuluvasti tällä joukolla keskusteltiin myös
asiantuntevasti. Mietimme, mitä
pullalle tapahtuu tietyissä tilanteissa. Jos ihminen menettää
ihmisyytensä, menettääkö pulla vastaavasti pulluutensa vai pullautensa.
Lakkaako hillan hilluus, kun siitä tehdään lakkahilloa?
Kotimatka sukulaissaunomisreissulta täyttyi
myös todella monipuolisesta keskustelusta. Laskettiin yhdessä, kuinka monta
vohvelipalaa saatiin, jos (siis miten niin jos!) joku söi seitsemän isoa
vohvelia, jossa jokaisessa oli viisi palaa. Mikä olikaan adjektiivin
perusmuoto, jos sen muut muodot olivat komparatiivi ja superlatiivi?
Tekstiviesti humanistitädiltä kertoi, että se oli positiivi. Jne.
Toistuvasti jne.
Äsken nuorin
kauppamatkustaja lopulta mietti, monien kehotusten jälkeen: ”Mun korvat
ei kuuntele mua.” Silloin puhuttiin siitä, miten limbinen järjestelmä,
ne ”villit aivot”, eivät aina suostu toimimaan sopuisasti ulkomaailman
viestien kanssa.
Thaimaa. Thaimaan toreillakaan ei aina ollut tylsää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti