Minäkin olen muistanut
Ja elänyt
Jotkut sanoitukset kuvaavat
ehkä vielä enemmän kuin niihin alun perin on kirjoitettu. Tai sitten
kirjoittaja on tavoittanut jo kirjoittaessaan jotain ihmiskunnan
yleisistä tunnoista. Joskus parhaaseen lopputulokseen tarvitaan vielä
oikea sävelmä. Joskus joku vain osuu, muuten vain.
Ulkomailla asuminen
katkaisi aiemmin miltei automaattisesti suomalaisen valtavirran
seuraamisen. Satunnaiset ilmiöt saapuivat – no, todella satunnaisesti
jonkun kulkijan tai jonkun lehden mukana. Tämä maailma tuntuu nyt olevan
todella kaukana, liki mahdoton ymmärtää. Tällä hetkellä tietoa estävät
vain omat tai yhteiskunnan siivilät. Kaikkea ei jaksa eikä viitsi
seurata. Mitä jää elämään tästäkin ajasta?
Näitä taas mietin, kun katselen
olohuoneen lattialle siskonpetiin asettunutta lapsenlapsijoukkoa. Mitä
jää jäljelle tunnepankkiin?
Papan kanssa aamuongella kello viisi? Yyterissä joukolla palelemassa? Kesämökin
hyttysten ininä? Viidakkomurot aamiaispöydässä? Kymmenen sentin kukat,
linnut ja nähtävyydet? (Lahjontayritys tiedon lisäämiseksi, heh…) Uuden
vesivärit ja piirustuspaperit? Uudenlaiset napsautettavat laitteet? Mikä
on tärkeää?
Nepal 1980. Lastenlasten isän tunnepankkiako?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti