Ei horju
Ei heilu
Ei etsi vain omaansa
En muistanutkaan, kuinka lumisiksi kolme lasta
tulee hetkessä päästessään liukumäkeen ja lumihankeen. Omien
enkelinkuvieni aika on jo takana. Onnelliset ne lapset, joiden
isovanhemmat pystyvät niiden tekoon yhdessä heidän kanssaan… Minä vain
palelin.
Kesääkin on muisteltu. Parhaita muistoja kuulemma oli onkiretki Papan kanssa aamulla kello viisi. Minä vain nukuin.
Mikä maailmassa sitten on tärkeää ja mikä ei?
Millainen ihmisen pitäisi olla? Minun sanastossani kuulemma ihmisen
arvokkain ominaisuus on reiluus? Entä sinun?
Katalyytti kolmekymmentäneljä.
Mietin, kenet esittelisin reiluna bloggaajana . Totesin, että
enimmäkseen käyn juuri sellaisilla reilujen ihmisten sivuilla. Yksi
heistä on Lepis kahdella blogillaanParallel lines ja Strechyard.
Lepis on arvaamattoman paljon rohkaissut minua ylittämään rajoja. Yksi
raja ylittyi, kun sain kutsun osallistua Galleria Selätykseen, jossa
yhdessä muiden kanssa täydensimme toinen toisemme kuvia ja loimme
taideteoksia. Luulen, että en vieläkään osaisi liittää kuvia blogiini, jos tuota taivalta ei olisi tehty.
Reiluus on tunnettua muuallakin kuin Suomessa:
Thaimaa. Luterilaisen koulutuskeskuksen retki historialliseen Ayutthayaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti