Osaanko?
Kohtaanko?
Ymmärränkö?
Pääsin taas rippikouluun. Se onkin tullut
kerratuksi useita kertoja elämässäni. Aina se pistää pienelle paikalle,
niin kuin hurskaasti joskus sanotaan. Osaanko? Kohtaanko? Ymmärränkö?
Mitä viestin? Lisäänkö ennakkoluuloja vai vähennänkö niitä? Meneekö
mikään perille? Jääkö mitään jäljelle? Muuttuuko mikään? Häviääkö
mitään? Koskettaako mikään? Auttaako viestini tämän päivän arjessa? Entä
tulevaisuudessa?
Onneksi omat luulot kaikkivoimaisuudestani ja
kaikkinaistaidoistani ovat hävinneet jo aikaa sitten. Ei näitä
kohtaamisia muuten jaksaisikaan. Yrityskään ei aina ole hyvä kymmenen.
Onnistuminen ei koskaan. Siihen on vain sopeuduttava. Mutta silti…
Katsoimme tunneilla myös Thaimaan lähetystyöstä kertovan videon Tyttö ja vanhus.
Ennen katsomista etsittiin ryhmätöinä viisi sanaa aiheista slummi,
miljoonakaupunki, kirkko, diakoniatyö ja lähetystyö. Videon katsomisen
jälkeen pyysin ryhmiä lisäämään jokaiseen kohtaan yhden uuden sanan.
Viimeiseen kohtaan viimeinen ryhmä lisäsi sanan ”huolenpito”. Jotakin oli mennyt perille.
Katalyytti kaksikymmentäyhdeksän. Äijän blogeissaan leppoisasti kertomat tarinat ovat sisältäneet monenlaisia elämänviisauksia ja elämänkohtaloita. Äijän
koti- ja työpaikat ovat tuttuja myös omasta menneisyydestämme ja sen
seudun murre ilahduttaa aina. Huomaan
kommentoineeni Äijälle rippikoulusta pari vuotta sitten:
”Rippikoululaiset
ovat arvaamattomia, joka suhteessa. Jos heidän kohtaamisensa onnistuu
(siis aina välillä...), se saa hyvän mielen aikaan varmaan kaikille.
Nuoret ovat mukavimmillaan Todella Mukavia. (Ja hankalimmillaan jotain
muuta...)”
Thaimaassa Raamatut kulkevat ihmisten mukana kirkkoon välillä tällaisissakin nuorisomuodin mukaisissa kansissa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti