torstai 10. elokuuta 2017

+988 Totuuksia tuleville sukupolville 190512

+988 Totuuksia tuleville sukupolville

Hetken häpeä?

Jostain syystä nuoremmat polvet nauravat vanhemmille. Elämän laki. Sukupolvesta toiseen. Ilman poikkeusta. Kai.

Sankarilta on tallennettuna seuraavia viisauksia. Tiedoksi seuraavalle polvelle…

3v: Kuules patteri, olekkos sää kiltti – joo niin mää tiesinki… Kuules patteri, olekkos sää poika…

3v 3 kk: On meilläkin possuja, muttei niillä ole suuta. Ne syö hännästä. Niille ei oo tehty suuta eikä tehdäkään. On meilläkin lehmiä, ne on meillä takkahuoneessa vieraitten puolella…

3 v 6kk: Meidän talo räjähti ja me muutettiin baariin asumaan…

4 v: Me muutetaan siskon kanssa Raisioon, kai sää mulle jotain tavaroita mukaan annat…

4v: Emmää papiksi, kun tarttee aina niitä saarnoja…

1980. Nepal. Pokhara. Himalaja ja Sankari seikkailulla:

keskiviikko 9. elokuuta 2017

+987 Uusiolauseita 150512

+987 Uusiolauseita

  • Jätteestä priimaa
  • Romusta antiikkia
Turhauttavaa on huomata, miten vaikea on päästää irti vanhoista paperikasoista. Auttaisiko niistä löytyvien lauseiden uusiokäyttö?  Kaikkia näitä olen joskus käyttänyt jossain puheessa tai luennossa:

”Ymmärrämmekö toisiamme? Hyväksymmekö toisemme? Kunnioitammeko toisiamme?”

”Katso sydäntä, älä kasvoja.”

”Voiko opettaja kertoa kaiken, minkä tietää, ja silti säilyttää oppilaidensa kunnioituksen?”

”Viisitoista vuotta kolmen kielen loukussa, usein kielipuolena, mutta kuitenkin selviten.”

”Saako tässä kulttuurissa kysyä kaikkea kaikilta? Saako nainen puhutella miestä? Istuvatko naiset ja miehet samassa osassa bussia? Kuka antaa paikan kenelle? Saako istua joka paikkaan? Milloin pitää tinkiä?”

”Saako palvelua ilman korruptiota? Loukkaanko käytökselläni niin, että asiani viivästyy vai osaanko käyttäytyä niin, että asiaani kiirehditään? Saanko hymyillä vai pitääkö minun hymyillä? Pitääkö minun jutella vai enkö saa jutella? Missä saan istua odottaessani vuoroani?”

1990 Bangkok. Kuva parvekkeeltamme uuden teakpuisen naapuritalomme avajaisista.

tiistai 8. elokuuta 2017

+986 Tositieto ja arkitieto 120512

+986 Tositieto ja arkitieto

Sano se symbolein

Fysiikassa käytetään kirjaimia, numeroita ja muita matemaattisia merkkejä. Ne toimivat symboleina ja niiden avulla kerrotaan, missä miten ja milloin mitä tapahtuu.  Merkkien avulla on helppo keskustella, kun sovitaan yhteisistä peli- ja merkkisäännöistä. Puheessa ja kirjoituksissa voidaan käyttää samaa menetelmää.  Asioista ei kerrota suoraan vaan vertauksin. Niiden avulla on kuitenkin vaikeampaa tai ehkä jopa mahdotonta päästä sopimukseen yhteisestä ymmärryksestä. Arkielämän symbolit ovat parhaimmillaankin vain likiarvoja. 

Kotimaa24 blogeissa pääsin kertomaan jotain näistä jutuista antaessani esimerkin voiman ja vastavoiman laista. Tässä jotain kommenttejani: 

”Se on vähän sama kuin aikoinaan selitin lapsillemme voiman ja vastavoiman lakia. Sanoin, että seinää ei kannata lyödä omalla päällään, kun se suuttuu siitä ja lyö takaisin, niin että päähän sattuu...”

”Juttelin juuri sen kanssa, joka oli pienenä ajanut pyörällään päin seinää ja joka kuulemma vieläkin muistaa voiman ja vastavoiman lain tästä esimerkistä, jonka perusteella hän edelleen ymmärtää sekä käytännössä että kuvaannollisesti sen, että lyöjä yleensä saa itsekin turpiinsa, tavalla tai toisella. 

Se, että jokin tieto yritetään ja/tai osataan sanoa arkikielellä, ei tarkoita sitä, että sanoja ei tietäisi siitä asiasta "tositietoa". Olen opettanut fysiikkaa koulussakin, joten osaan tuon saman kertoa fysiikan symbolein ja laskelmin. Pelkään pahoin, että harva noista entisistä oppilaistani muinaisilta ajoilta enää osaa noita laskelmia tai muistaa enää mitään Newtoneista... 

Tämän laajennan näihin uskon asioihinkin. Arvostan tietoa ja osaamista. Tiedän läheltä, mitä on nysvätä tenttien ja väikkärien kanssa. Näillä vuosilla arvostan silti ainakin yhtä paljon niitä, jotka osaavat ja haluavat kertoa "tositiedon" mahdollisimman tarkasti arkikielellä niin, että se ymmärretään ja muistetaan. Lähetystyö on osaksi sitä, että juuri tuota harjoitellaan sekä käytännön töissä että teologiassa. Se vaatii ennen muuta toisen kuuntelemista ja kuulemista, vastauksia silloin kun kysytään. Kun asiat ovat monimutkaisia, niiden tarkka yksinkertaistaminen on vieläkin monimutkaisempaa. Rehellisyyttä ja omien kykyjen rajallisuuden ymmärtämistä siinä tarvitaan. 

Viime vuosina olen oppinut paljon kontekstualisoinnista. Oma häkellyttävä löytöni on ollut se, että tällä sanomalla on ollut käyttöä ja merkitystä niin monenlaisten ihmisten elämässä monessa tilanteessa, joista minä en ymmärrä mitään.” 

Rakkaudessakin taitaa toimia voiman ja vastavoiman laki. Mamman valokuvista löytyi tällainenkin:

maanantai 7. elokuuta 2017

+985 Mummoja monessa polvessa 070512

+985 Mummoja monessa polvessa

Mummot säilövät muistoja

Lastemme Mamman muistolaatikot säilyivät koskemattomina lähes pari vuosikymmentä Mamman kuoleman jälkeen. Mamman säilömistä muistoista löytyi kosolti omaakin historiaa niiltä vuosilta, jolloin olimme olleet maailmalla. Mammalla kuvat olivat säilyneet. Niitä oli katsottu. Toinen Mamman viimeisistä kirjeistä oli lähtenyt meille Thaimaahan. Siihen mennessä olimme jo matkustaneet Suomen ja Thaimaan väliä viisitoista vuotta.

Mummojen ja lastenlasten side ei helposti katkea. Kuopuksen sanelema kortti Thaimaasta Mammalle:

”MEILLÄ ON SEMMOINEN UUSI MIKKI-HIIRI-OHJELMA.
KOULUSSA KÄYN KOULUBUSSILLA JOKA PÄIVÄ.
OLEN SAANUT PIENEN PEHMEÄN VASIKAN SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI.
SINÄ MAMMA OLET MINUN KAVERINI.
MINULLA ON HASSU TELKKARITEROITIN.”
 
Merikarvia. Mamma ja Kuopus vihtatalkoisssa. Ja aurinko paistoi. Monellakin tavalla:

sunnuntai 6. elokuuta 2017

+984 Maahanmuuttaneet keskellämme 040512

+984 Maahanmuuttaneet keskellämme

Matkalta on päästävä
Joskus perillekin
 
Maahanmuuttaja ei ole koko ajan muuttamassa. Hänen on lupa tulla joskus maahanmuuttaneeksikin. Milloin annamme toiselle luvan tulla suomalaiseksi?

Heräsin miettimään tätä asiaa muutama vuosi sitten, kun hyvä ystävämme kysyi: ”Enkö jo voisi olla suomalainen? Pitääkö aina mainita, että olen muualta kotoisin?” Totesin silloin, että innossani näyttää tasa-arvoisuuttani ja antirasistisuuttani oli sittenkin ripaus omahyväisyyttä: Minä se sentään olen niin hyvä, että kunnioitan kaikkia samalla tavalla… Toisin kuin nuo toiset tuolla…

Osa meistä edes jonkinlaisen kielitaidon omaavista thainkieltä opiskelleista on saanut tulla kokoon kerran pari vuodessa Kirkon maahanmuuttajatyön kutsusta. 

Löyhä verkosto. Kokemusten vaihtoa. Ajankohtaisia kohdattuja tilanteita salassapitovelvollisuus huomioon ottaen. Osa ennestään tuttuja ihmisiä, joita ei muuten enää tapaa.  Vertaistukea samankaltaisia tilanteita kohdanneille. Osa asioimistulkkeja, osa vapaaehtoisia, osa seurakunnan tai lähetysjärjestön työntekijöitä, osa eläkeläisiä… Kaikki puolestapuhujia.

Palavereissa on käsitelty esim seuraavisa asioita: Monikulttuurinen perheneuvonta. Mielenterveysongelmat. Nuorina Suomeen muuttaneet. Selkokieli. Rooli tulkkina ja ystävänä. Salassapitovelvollisuuden korostaminen. Kokemuksia suomalaisista viranomaisista. Avioerot ja oleskelulupa. Yhteistyö seurakuntien, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa.

Entä jos kansalaisvelvollisuuteemme kuuluisi korrekti käytös myös maahanmuuttaneita kohtaan?

Thaimaa. 1980? Kolme maahanmuuttanutta krokotiilifarmilla:

lauantai 5. elokuuta 2017

+983 Mikä maa vappuna vaapukka? 300412

+983 Mikä maa vappuna vaapukka?

Mansikkamaalaisten
Vaapukkainen vappu
 
Olen ollut vapunaattoina mukana milloin missäkin, aina silloin tällöin myös suorittamassa erilaista ohjelmaa. Kerran vedin ryhmätehtävän eräissä simaseuroissa:

Jaoin läsnäolijoille vanhoja lähetyskalentereja, joissa jokaisena kuukautena esiteltiin jokin maa. Sivulla oli kuvia kyseisen maan ihmisistä ja joitain tietoja tuosta maasta. 

Jokaiselle annettiin tehtäväksi valita sellainen maa, joka jostain syystä kiinnosti. Lähdimme yhdessä miettimään, millainen olisi kotimme tuossa maassa, mitä siellä tekisimme, mitä söisimme, miten pukeutuisimme ja missä viettäisimme vapaa-aikamme. Millaisia ystäviä siellä saisimme? Olisimmeko esimiehiä vai alaisia? Olisiko meidän vaikea työskennellä sen maan ihmisten kanssa ja olisiko heidän vaikeaa tehdä työtä meidän kanssamme? Miten pitäisimme yhteyttä Suomeen? Kenen kanssa?

Jatkoimme työskentelyä. Samaan maahan mieltyneet siirtyivät samaan ryhmään, jossa ensin kerrottiin toinen toiselle, miksi tuo maa oli kiinnostanut. Toinen tehtävä olikin haasteellisempi. Millaista vapunaatto-ohjelmaa viettäisimme paikallisten ystäviemme kanssa tuossa maassa?

Ryhmätyöt ovat hauskoja, jos niitä ei ota liian vakavasti. Toisaalta, niiden avulla huomaamme, millaisia aukkoja meillä on tiedoissamme. 

Teetin vastaavan tehtävän joskus nuorten kanssa. Jäimme miettimään, mitä ihmettä missäkin maassa syötiin retkellä tai miten piti pukeutua eri tilanteissa? Mitä piti ottaa huomioon, jos joukossa oli erilaista uskontoa tunnustavia? Millaisia leikkejä oli mahdollista leikkiä yhdessä? Pitikö vanhemmat ihmiset ottaa huomioon jotenkin eri tavalla… Ei ollut vaikea tuon tehtävän jälkeen ymmärtää, miten uuteen maahan muuttajan piti etukäteen hankkia perustietoja tuosta maasta voidakseen alusta alkaen käyttäytyä oikein. Lähetystyöntekijän ennakkokoulutuskin tuli siinä sivussa selvitetyksi :)

Päivän kuvana voidaan kurkistaa, kuinka mukavaa oli helmikuussa  2012 Thaimaassa.(Kuva Anja Markkanen)
Anjankuvat%20Jaska%20ja%20kananmunapieni

perjantai 4. elokuuta 2017

+982 Peilikuva 230412

+982 Peilikuva

Kuka katsoo takaisin?

Katsoin aamulla itseäni peilistä. Sama vanha naama.  Joka aamu sama juttu.  Aina vain rähjäisempänä.  Jäin miettimään esivanhempiani. Tuskin heillä oli aikaa itseään peilistä tuijotella. Ei tainnut olla tarvettakaan. Kuvan laatukaan ei välttämättä ollut kummoinen.

Ihmiset toinen toisensa peilinä?  Kuinka paljon itsetuntomme riippuukaan siitä, millaista kuvaa läheiset meistä näyttävät.  Kuinka vaikeaa onkaan uskoa itseensä, jos toiset eivät meihin usko. Toisaalta, aina ei tarvitse mukautua sen mukaan, mitä toiset odottavat. Kaikkiin peileihin ei tarvitse uskoa.

Kesäkuu 1987. Päiväkirjamerkintöjä toisen Suomeen paluumme ajalta, sillä kertaa kolmen poissaolovuoden jälkeen:

-  Uskonko todella, että toiset ihmiset haluavat tietää, mitä minä ajattelen?
-  On nautinto kuulla suomalaista ajattelua suomalaisin kielikuvin suomalaisille tärkeistä asioista.
-  On vaikea olla, sillä koko ajan alitajunta vyöryttää esiin sekavia ajatuksia, valmiita lauseita toiselle sanottavaksi, kelle tahansa kulloinkin.
-  Aivan selvästi sisällä on tungosta ja aina silloin tällöin häirikkö heitetään akkunasta pihalle. Kirjoittamisen tarve, esiintymisen tarve, yksinäisyyden tarve, pako, liittymisen tarve, erkaantumisen tarve…
-  Kaikki on jo sanottu. Moneenkin kertaan. Miksi sanoa se uudestaan? Kukaan ei kuitenkaan kuuntele. Onko ketään edes olemassa?

Kesäkuu 1987. Thaimaan työtoverit valmistivat meille lähtölahjaksi muistojen kirjan. Tässä osa kirjan viisauksista:

torstai 3. elokuuta 2017

+981 Kiitollisuuden kommervenkit 180412

+981 Kiitollisuuden kommervenkit

Kohtuullinen kiitos?
Kohtuuton kiittämättömyys
 
Kiitollisuudestakin osaan tehdä ongelman. Mistäpä minä en? Alan ymmärtää laulajaa, joka haluaa kätkeä onnen, kun sen löytää. Mietin ihan tosissani, onko oikein olla onnellinen, kun kaikki eivät voi olla. Voiko kiittää siitä, mitä kaikki eivät voi saada? Toisaalta, onko oikein olla kiittämätönkään?
Harjoittelen taas kerran kiittämään. Aloitan vaikka tästä:

Paten rengas palveli hyvin tänään.  Nyt uudet renkaat pääsevät vuorostaan lepäämään rengashotelliin. Renkaiden painon lisääntyessä on ollut yhä raskaampaa kantaa niitä kellariin. Nyt ei tarvitse.

Muistamaton mummo onnitteli nuorta naista, joka on muuttunut Mummon mussukasta Mummon murkuksi. Toivottavasti hänen pinnansa kestää edelleen meitä vanhempaa väkeä.

Läheinen jaksoi taistella urhoollisesti ja voitokkaasti viranomaissuossa. Siitä hän saa olla ylpeä.

Kiitollinen kannattaa olla myös Pääsiäiskissa Rontista:

keskiviikko 2. elokuuta 2017

+980 Ristiriitainen uteliaisuus 160412

+980 Ristiriitainen uteliaisuus

Tirkistystä maailman luukuista

Seurasin alussa netistä vain hyvin harvoja juttuja suorana lähetyksenä. Muistan kerran  juuttuneeni presidenttimme virkaanastumisjuhlallisuuksiin ja sitä ennen kai Chilen kaivoksiin. Vähän enemmän ja kauemmin olin katsonut ohjelmia jälkikäteen.  Opin aikoinani sentään nauhoittamaan televisiosta videonauhuriin. Siinäkin kynnys oli alussa suuri. Nyt digiboksin salat ovat jo suurin piirtein hallussa.  
Aina siis laahaan jäljessä. Aina yhä jäljempänä… Se tuntuu välillä hassulta, koska sentään joskus olin opeillani jo lähes ikäpolveni tietotaitohuipun tuntumassa, kiitos täällä  kotikodissa vielä asuneiden  ja täällä  vierailleiden jälkikasvuyksilöiden. Heidän avullaan pysyn sentään vieläkin pinnalla. Jotta siis kiitos heille, keille kiitos kuuluu… Heh.

Katsoin netistä myös kuuluisaa norjalaista oikeudenkäyntiä. Thaimaassa ollessamme meillä oli koko ajan norjalaisia työtovereita.  Päiväkirjamerkintöjä muutamasta ensimmäisestä päivästä saavuttuamme Thaimaahan ensimmäistä kertaa:

”29.8.1979. Uuden lain mukaan valtatiellä on pakettiautoille ja muulle raskaalle liikenteelle määrätty oma kaistansa. Nils Peder joutui poliisiasemalle yritettyään ajaa väärää kaistaa yrittäessään tulla meitä vastaan lentokentälle.  Jouduimme tulemaan taksilla. Menimme harhaan. Väärälle Soi 5:lle tultiin ja kuski väitti väen vängällä paikkaa oikeaksi. Taksikuski osti jonossa odottaessaan ohi ajavalta polkupyöräruokakauppiaalta syömistä.”
”31.8.1979 Nils Peder kertoi sakotussysteemistä autolla -ajossa. Jos tekee rikkeen, joutuu poliisiasemalle, siellä tehdään kuulustelupöytäkirja, annetaan 7 päivän väliaikainen ajokortti ja otetaan vanha kortti pois. Viikon kuluttua voidaan sitten hakea kortti pois ja maksaa asiaankuuluvat sakot.
Torakkamyrkkysuihke tuntuu olevan hyvää. Verhoissa oli torakka tullessamme kotiin illalla ja Mies suihkutti sen pois ja sai kuolemaan. Toinen torakka. Eilen illalla vein roskia ja jokin ötökkä hyppäsi roskiksesta. Liekö ollut rotta.”

Silloin ennen. Bangkok. Lutheran Mission in Thailand, General Assembly, suomalaiset ja norjalaiset:

tiistai 1. elokuuta 2017

+979 Murphyn lakeja thaimaalaisittain 130412

+979 Murphyn lakeja thaimaalaisittain

  • Ehdollista onnistumista
  • Toisten ehdoin
Kuinka sitä haluaisikaan olla aina fiksu. Kuinka sitä haluaisikaan aina  pystyä kaikkeen. Mutkun ei. Ainaskaan aina. Tai oikeastaan aika harvoin, totta puhuen.

Kouluvierailut olivat mukavaa vaihtelua - sinänsä. Kerrankin seiskaa, kasia, ysiä ja lukiota, kutakin vuorostaan. Lukion tunnille oli koottu kolmea eri porukkaa eri tunneilta. Etukäteen en tiennyt miltä kaikilta. Jokaiselle jotain tai kenellekään ei mitään. Sitä kun ei tiedä… Vieraita uskontoja, kirkkohistoriaa, etiikkaa, kulttuuria, kuvaamataitoa…

Kuvien välissä näytin sananlaskuja, murphyläisiä ja thaimaalaisia pareittain:

Jos jokin voi mennä pieleen, se menee.
Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata virheitään.
 
Elämää voi ymmärtää vain taaksepäin, mutta se on elettävä eteenpäin.
Eilinen on tämän päivän opettaja.
 
Mikään ei ole niin helppoa kuin miltä se näyttää.
Jos menet kylään, jossa kaikki iskevät silmää, sinun on opittava iskemään silmää samalla tavalla.
 
Et pysty nitistämään puhumalla ihmistä, joka tietää, mistä puhuu.
Tyhmäkin ihminen osaa liioitella viisaasti.
 
Skannnasin kouluvierailua varten kuvan buddhalaisesta munkkiystävästämme Mahapratumista. Tutustuin häneen viedessämme suomalaisia vieraita tutustumaan erääseen keskeiseen buddhalaiseen temppeliin. Siellä monet munkeista halusivat harjoitella englanninkieltään. Munkki Mahapratum  vieraili sitten meillä kotona muutaman kerran.  

Kerran Mies ja miespuolinen lähettiystävämme Nepalista kävivät vierailulla munkki Mahapratumin ”kutissa”. Harvinainen etuoikeus.